• Emz Fight For Fit

    AAMUPALA KUIN JÄLKIRUOKA

    Postaus sisältää mainoslinkkejä jotka ovat merkitty *-merkillä.

    Aamupala, se päivän tärkein ateria

    Mä oon ehkä joskus maininnut että aamupala on mulle todella tärkeä. Se todellakin on päivän tärkein ateria koska yöllä ollaan monta tuntia syömättä ja keho tarvitsee ravintoa jaksaakseen. Ennen aamupalani oli paahtoleipää ja mehua mutta se on historiaa.  Nyt vähän päälle pari vuotta olen syönyt Herbalife Nutritionin tuotteita joka päivä ja se on hyvin suuri osa aamupalastani. Aamu lähtee sillä parhaiten käyntiin minun mielestäni. Variaatioita löytyy niin paljon ja mukaan pystyy heittämään vaikka mitä. Monet heittävät salaattia tai maapähkinävoita joten todellakin taivas on rajana. Itse pysyn yleensä marjoissa ja hedelmissä.

    Välillä jaksan laittaa vähän enemmän aikaa siihen jolloin syntyy mitä ihanempia smoothiekulhoja tai pirtelöitä joissa on kaikkea. Silloin niitä kehtaa jopa kuvata ja näyttää muille kun ei ole vaan shakerissä sekoitettu. Joskus teen silleen että sekoitan marjat jugurttiin ja nutribullettiin ja välillä kaadan jugurtin kulhoon ja marjat ja granola ja kaikki vaan siihen päälle ja syödessä sitten sekoitus. Sekoitus voi myös olla vaan pirtelöjauhe, vesi ja proteiinijuomajauhe plus marjat jos jääkaapissa ei ole jugurttia. Itse en maitoa käytä enää ollenkaan pirtelöiden tekoon joten sitä ei löydy minun jääkaapista melkein ikinä.

    Sen voi tehdä nopeasti tai sitten ajankanssa

    Yksi nopea oma suosikkiresepti on ihan vaan minttusuklaa jauhe, proteiinijuomajauhe ja vadelmia ja kaikki tämä veteen ja nutribulletilla sekaisin. Tiedän että moni teistä varmaan miettii että miten ihmeessä minttusuklaa ja vadelmat toimii yhdessä mutta uskokaa pois siitä tulee aivan taivaallinen! Kannattaa todellakin kokeilla! Se on kuin jälkiruoka! Jos haluatte nähdä miltä se näyttää niin kirjoitin siitä postauksen vähän aika sitten. Käykää lukemassa se täältä!

    breakfast

    Granola on uusin tuttavuus minulle tässä. Tilasin joskus *Matsmartilta testiin *Kellogg Apple Carrot & Raspberry granolan ja tykästyin siihen niin paljon että nyt tykkään lisää mukaan granolaa. Sitä löytyi taas Matsmartilta kun eilen äidin kanssa katsottiin joten tilaukseen meni. Granola antaa semmosta pientä purutuntumaa mukaan josta itse tykkään. Ainakin silloin kun on rauhallinen aamu ja voi rauhassa syödä aamupalan. Myös banaani on oikeastaan uusi minun elämässäni koska pitkään aikaan en voinut sitä syödä allergian takia. Minun suutani alkoi aina kutisemaan kun söin joten jätin banaanin pois. Jos sitä oli jossain niin se ei haitannut mutta yksinään en sitä syönyt enää. Mutta nykyään pystyn ja se on yksi hedelmä joka on hyvin usein mukana laukussa välipalaksi. Ja myös aamupaloissa näkyy usein.

    breakfast

    Ja koska elämä on välillä semmoista että ei ehdi nauttia sitä aamupalaa ihan pitkän kaavan mukaan niin parasta on että ei ole pakko vaan myös jauheet sekaisin veteen ja sekoitus toimii myös oikein hyvin. Näin sen aamupalan voi syödä vaikka matkalla töihin bussissa tai kävellessä. Itse juon välillä bussissa. Todella kätevää koska en todellakaan jaksaisi töissä jos en saisi aamupalaa kehooni.

    Itse tykkään todella paljon siitä että mahdollisuuksia on monia ja pystyy itse päättämään että laittaako aikaa vai haluaako nopeasti vaan kaataa sen kurkusta alas ilman häslinkiä.

    Syöttekö te aamupalaa? Ja mitä se aamupala on yleensä?

  • Emz Fight For Fit

    AAMUPALANI EILEN

     

    Koska elämäni on tällä hetkellä ihan riekaleina niin tehdään tämmöinen helppo postaus tähän väliin.


    Aamupalani.
    Tämä oli aamupalani eilen. Lasissa on vettä ja mangoaloe. Pöllömukissa, jonka ostin äskettäin Indiskasta, on teetä ja kauraomenakuitua. Muki oli niin kaunis että oli pakko nappaa mukaan ja nämä Indiskan suuret kupit ovat parhaita aamuteelle. Pirtelössä on minttusuklaa F1, vettä, proteiinijuomajauhe ja paljon vadelmia. Pöydällä on monivitamiini, kuituyrtti, xtra cal, cell activator, kalaöljy ja thermo complete. Näillä saa päivän hyvin käyntiin. En vaihtaisi mihinkään ollakseni aivan rehellinen.

    Pirtelö oli aivan taivaallisen hyvänmakuinen ja olin aivan unohtanut suosikki sekoitukseni tässä kun on ollut kaikkia muita. Nyt kun paketissa tuli minttusuklaa niin pitihän se heti korkkaa. Vadelmat ja minttusuklaa vaan toimivat jotenkin todella hyvin vaikka heti ei sitä ehkä uskoisi. On ihan jälkkärin makuinen ja aivan varmasti voisi jälkkärinäkin tarjoilla. Rakastuin taas uudestaan tähän ja varmaan taas syön purkin tyhjäksi ennätysajassa.

    Mitäs te söitte aamupalaksi tänään?